13.11.2006

Dhangadhissa kolmatta päivää. Matka oli pitkä, mutta tiet minusta yllättävän hyvässä kunnossa – tosin ajoimme maan päätietä, east-west highwayta pitkin. Odotan mielenkiinnolla niitä muita. Lähdimme perjantaiaamuna Kathmandusta joskus kuuden ja seitsemän välillä, tarkoituksena välttää maoistien kokouksen mahdollisesti aiheuttamat liikenneongelmat. Kokous oli tosin peruttu, mutta tiesulkuja oli silti odotettavissa. Komeaa kiemuratietä, ja kuskikin malttoi ajaa rauhallisesti. Matkalla kävimme turismoilemassa Manakamana-temppelillä, jotain kilsa ylös kondolihissillä, joka kulki välillä vatsanpohjaa kourivissa korkeuksissa. Noin joka kymmenes vaunu oli eläinvaunu, jossa uhrattavaksi matkalla olevat vuohet määkivät surkeina. Tuomiopäivä oli tosin odotettavissa vasta lauantaina, joten kovin suuria verilammikoita ei näkynyt. Seudulla (Mugling) kasvoi erinomaisia suntaloita (mandariineja tms. sitrushedelmiä).

Yöksi jäimme Butwaliin, jossa jokin kuljetusalan liitto oli estänyt liikenteen jo parin päivän ajan – en tiedä mitä halusivat, mutta Butwal on suosittu paikka liikenteen katkaisemiseen, siellä kun risteää kaksi tärkeää tietä. Onneksemme barrikadit oli purettu kymmenisen minuuttia ennen saapumistamme, ja pääsimme ongelmitta kaupunkiin. Mutta lähtö oli lauantainakin klo 5.45, karkuun mahdollisten tiesulkujen alta. Muutenkin nämä pirulaiset heräävät ja alkavat huutaa, paukutella, siirrellä pihakalusteita ja räkiä epäinhimillisiin aikoihon. En ole kertaakaan onnistunut nukkumaan kunnolla juuri klo 4:aa myöhempään.

Toisena päivänä loppui sivistys, enää ei näkynyt esim. ravintoloita, joita kesmimääräinen länkkäri ymmärtää ravintoloiksi. Eikä juuri liikennettäkään. Härkävankkureita sen sijaan näkyi paljon, ja minäkin opin päivän mittaa erottamaan lehmät vesipuhveleista. Paitsi tosi läskit ja isosarviset. Matkalla näkyi erilaisia hauskoja etnisiä ryhmiä, mutta meidän kotikylämme vaikuttaa aika perusintialaiselta.

Dhangadhi on sitten aika lailla juuri sellainen kuin odottaa saattoi. Sottainen, pieni, maalainen ja varsin rauhallinen. Olemme (me, Kari, Satu ja Albert) ainoat länsimaalaiset ja melkoisia nähtävyyksiä. Pelkään kokoajan aiheuttavani liikenneonnettomuuksia. Ehkä on siis ihan hyvä, että olen lähinnä kököttänyt hotellihuoneessa (eilen podin vatsavaivoja ja tänään aloin graduilla), ja Ilmari toisessa käymässä läpi noin 500 projektille lähettyä työhakemusta. Saavat meihin pehmeän laskun. Toisaalta aika turhauttavaa, kun ei ole edes nähnyt
uutta kotikaupunkiaan. Tänä aamuna kävimme hätäseen parinkymmenen minuutin lenkillä ennen aamiaista.

Kävelimme Dhangadhin kahden kadun risteykseen, jossa suurin osa ”kaupoista” sijaitsee. Luulen, että täältä kyllä saa vaikka mitä perustarvikkeita, mutta ottanee aikansa, ennen kuin asioita oppii löytämään. Kaikki myymälät ovat pikku kojuja ja saman näköisiä. Luulen myös, että saattaisi kannattaa opetella Nepalia...

Vauhdikasta liikennettä Dhangadhin pääkadulla.

Meillä on nyt koti, tai siis tulee olemaan 20. päivä lähtien. Suuri keltainen talo ja iso puutarha, jossa aletaan viljellä vaikka mitä! Alakerrassa on projektin guest house, me asumme yläkerrassa. Tilaa on meille aivan liikaa: keittiö, iso kuisti, viisi huonetta, valtava kattoparveke, ja katolla vielä jättimäinen rukoushuone. En tiedä millä sen kaiken täytämme, eivät huonekalut täälläkään ilmaisia ole. Mutta ehkäpä pikkuhiljaa. Ja omistaja ilmeisesti jättää joitain kaluja. Valitettavasti lähdemme taas Kathmanduun torstaina ennen kuin taloa pääsee näkemään sellaisena kuin me sen saamme: vaikea tehdä hankintoja. Tylsää on myös, että Ilmaria ei ikinä saa mukaan ostoksille, kun vapaapäiviä on vain se yksi viikossa. En minä halua tehdä kaikkia päätöksiä yksin!

Uusi kotitalomme ja entisiä asukkeja.

Nyt meidän pitäisi muka palkata didi (taloudenhoitaja) ja vartija / puutarhuri. Omituista.

Reetta


Minulla on tosiaan töita riittänyt hakemusten lukemisessa. Noin 500 on jo saatu ja lisää tulee koko ajan. Ensi viikolla pitäisi muka alkaa jo haastatella ehdokkaita, mutta vasta on ensimmäinen karsinta meneillään.

Toimistomme ovat olleen vielä varsin väliaikaisia ja hupaisia. Kathmandusssa pienessä toimistohuoneessa huusi nurkassa Dipesh puhelimeen ja muutenkin meininki oli lukemiseen varsin äänekästä. Täällä meillä on toimistona ja varastona yksi hotellihuone, jossa kyllä mahtuu pari henkeä työskentelemään, mutta välillä sinne ahtaa liikaa väkeä. Nurkassa kanan lailla kotkottava sähkövirran tasaaja ja välkkyvät valot tuppaavat naurattamaan. Melkein 300 hakemusta olen kuitenkin saanut käytyä alustavasti läpi.

Olisi kyllä mukava keretä enemmän katselemaan ympärilleen täällä uudessa kotipaikassa, mutta töiden jälkeen tulee melkein heti pimeää. Matka tänne oli kyllä varsin mukavakin noin pitkäksi ajomatkaksi, näki vanhoja tuttuja paikkoja ja uusiakin :). Butwalissa toimi se edellinen projekti, josta tein graduni, joten sitä seutua tunsin jonkin verrran. Ja eka kerralla tulin täältä lännestä läpi, vaikka Dhangadhissa en ole kyllä ennen käynyt. Paikka on tosiaan aikalailla odotusten mukainen. Paljon pienempi ja rauhallisempi kuin Butwal.

Tänään lentorahtimme saatiin kuulemma lopulta tullista; kyllä se Dipesh saa asioita aikaankin vaikka samassa toimistossa ei ole kovin kiva työskennellä. Ei ollut vain tajunnut että se on yksi 300 kilon laatikko, mutta kaiketi sai tavaramme välivarastoon Kathmandussa. Lähetämme ne sitten kaikenlaisten ostosten kanssa rekalla tänne ensi viikolla.

Koomikolle tiedoksi että täällä näkyy ainakin näissä satelliitti/kaapelikanavilla varustelluissa hotellihuoneissa paljon enemmän kansainvälistä jalkapalloa kuin Suomessa voi kuvitellakaan. Kun vielä jaksaisi katsoakin niitä, tulee yleensä mentyä nukkumaan joskus yhdeksän aikaan, eli noin viideltä Suomen aikaa (ero 3h 45min). Krikettiäkin tulee, mutta Reetta ei ole vielä kiinnostunut kovasti ja Fantasy football on kyllä jäänyt vähemmälle näillä ’internet-yhteyksillä’. Täällä ollaan modeemiyhteyksien varassa, tänään oli huikeaa kun yhteyden nopeus oli 48 kbs, eikä kovasti katkonut. Paitsi että äsken kun yritettiin, ei toiminut ollenkaan.

-Ilmari


Täällä pimeä tosiaan tarkoittaa pimeää, katuvalot eivät ole kovin loistavia. Ja joka ilta on myös sähkökatkoksia. Hotellissa on onneksi generaattori, joten pimeässä ei tarvitse istua kuin muutama minuutti. Tämä on kuulemma hyvä aika vuodesta sähkön kannalta, esimerkiksi sadekaudella katkoksia voi odottaa huomattavasti enemmän. Joten koteihinkin kai tarvitaan jonkinlaiset varajärjestelmät. Meillä saattaa jo ollakin inverter, mitä lie suomeksi.

Kännyliittymät pitäisi ehkä saada vielä tänään. KC onkin juuri ovella selvittämässä jotain Ilmarin kanssa. Jännää! Niitä varten piti allekirjoittaa kuusitoista paperia viestintäministeriölle, liittää mukaan valokuvat ja passin kopiot ja vieläpä sormenjäljet. Ettei kansa suotta kommunkoisi. Laskuja ei suinkaan lähetetä asiakkaille, vaan ne pitää käydä kerran kuussa maksamassa viestintäministeriössä. On se vain. Kun vielä viisumiasia etenisi.

Juu, liittymät saadaan sittenki vasta huomenna. Insh Allah.

Possut, luetteko te kukaan (Minnan lisäksi) tätä blogia?? Pistäkää jotain kommentteja tai meiliä, mekin halutaan kuulla teistä. Verkkoaika ei valitettavasti riitä muiden blogien selailuun.

Reetta

Joo, ei sinne verkkoon edelleenkän päässyt. Ehkä jonain päivänä saamme tämän teillekin luettavaksi. Puhelinsysteemi on muutenkin täällä kiinnostava. Eilen huoneemme puhelin soi vähän väliä, ja kerran Ilmari intti kauan jonkun naisen kanssa, joka halusi puhelimeen Pinod Sharman. Kunnes tajusi, että nainen ja Pinod jo juttelivat täyttä häkää, eivätkä nähtävästi lainkaan kuulleet Ilmarin vastalauseita. Mikä vielä mielenkiintoisempaa, puhelu ei millään katkennut, vaikka kuinka iski luuria korvaan. Pulina vain jatkui.

Reetta

14.11. SIM-kortit saatiin, mutta aktivointi kestää, ties miten kauan.