10.12.2006

Kathmandussa edelleen. Paluu Dhangadhiin on siirtynyt ja siirtynyt, viimeiseksi koska Ilmariin iski ensimmäinen todellinen ripulikuume. Eilen ja edellisenä yönä oli kuumetta yli neljäkymmentä, ja luulen että muutama proteiini sen aivoista tuhoitui, koska se on tänään ollut niin pihalla ;).

Joka tapauksessa, käytiin eilen CIWEC-klinikalla. Kyllä rahalla saa! Vähän oli toista kuin Suomessa terveyskeskuksessa, kenelläkään ei ollut kiirettä mihinkään. Ja kun Ilmari ei saanut heti tuotettua kakkinäytettä, hänet vietiin muutamaksi tunniksi lepäämään ja tarjoiltiin limpparia ja rehydraatiojuomia. Ja lääkäri kävi henkilökohtaisesti huolehtimassa, että minä sain lounasta. Maksoikin sitten 126 dollaria. Harmi vain, että Dhangadhissa ei moisia palveluita ole tarjolla. Mahtaakohan löytyä edes laboratoriota näytteiden analysointiin, vai joutuuko itse arvaaman mikä on vikana ja määräämään itselleen lääkkeen? Toinen kysymys onkin sitten, saako niitä lääkkeitä mistään, siis oikeita eikä värjättyä sokeria.

Ilmarilla oli masussa joku pöpö, joka syö sisuskaluja. Kääk! Kaikkea ne täkäläist keksii. Mutta lääkärisetä antoi lääkettä joka tappaa tuhmat pöpöt. Nyt tuo voi jo ihan hyvin, katsoo telsusta Paluuta tulevaisuuteen. Ei se kyllä vielä paljoa ole syönyt.

Huomisaamuna koetetaan lähteä taas kohti Dhangadhia. Tavoitteena on tehdä koko matka yhdessä päivässä: lähdetään viideltä ja, jos jumala suo, ollaan perillä joskus kuuden seitsemän aikaan. JOS matkalla ei ole yhtään mielenosoitusta, onnettomuutta, vihaista ihmisjoukkoa tms. Tässä maassa on sellainen mielenkiintoinen tapa, että aina kun jotain tapahtuu, riennetään ensimmäisenä estämään liikenne päävaltatiellä. Se on vakituinen osa kaikkia mielenilmauksia. Lisäksi kiukkuiset paikalliset tukkivat tiet myös, jos sattuu liikenneonnettomuus, jos jonkun talo palaa, tai jos eivät keksi muuta tekemistä.

Maolaiset ovat suurelta osin siirtyneet leireihinsä. Tai ainakin niiden liepeille loisimaan paikallisten koteihin. Koska leirit ovat vain alueita, joissa ei ole mitään: ei vessoja, ei vesijohtoja, ei suojaa kylmää vastaan. Ripulit ja kuumetaudit leviävät – kuumeisesti. Sopimus aseiden kontrollista saatiin allekirjoitettua toissapäivänä, mutta väliaikaisesta perustuslaista ei edelleenkään ole päästy yksimielisyyteen. Monarkiasta ym. kiistellään, ja aikataulut venyvät ja paukkuvat. Kun se saadaan viimeisteltyä, valitaan väliaikainen hallitus – nykyisen perustuslain puitteissa maolaiset eivät voi osallistua. Sitten valitaan vaaleilla constituent assembly, joka laatii varsinaisen uuden perustuslain. Ja sitten Nepalita tulee rauhaisa demokratia jossa kaikki elävät onnellisina elämänsä loppuun asti! Jee!

Maolaisten, tai ”maolaisten”, joukkioiden touhut eri puolilla maata ovat kuitenkin vielä hiukan arveluttavia. Suuret sotaherrat ovat tottuneet omaan oikeuteensa, ja pieksentävät ja sieppailevat ihmisiä kun sattuu huvittamaan. On myös mielenkiintoista, että poliisit eivät uskalla oikein puuttua mihinkään, etteivät maolaiset hermostu. Esimerkiksi eilen täällä Patanissa (Kathmandun eteläosa, periaatteessa eri kaupunki) kiukkuinen opiskelijajoukkia poltti koulun. Lehden mukaan poliisit katselivat vierestä, ja ”toivoivat, että joukkio rauhoittuisi”.

On myös hienoa, miten korruptionvastaisen taistelun idea on sisäistetty. Eilen lehdessä kerrottiin, kuinka kylässä yks ja kaks maolaisjoukkio oli hyökännyt hakkaamaan paikallishallinnon virkamiehet kesken tarjouskuorten avausprosessin. Heidän johtajansa mukaan kyseessä oli reaktio paikallishallinnon korruptioon: olivat pirut järjestäneet oikean tarjouskilpailun, vaikka aiemmin oli jo sovittu, että maolaispomon kaverin firma voittaisi!

Reetta