26.11.2006

Butwalissa. Satu ja mina lähdimme tänä aamuna Kathmandusta ajamaan kohti Dhangadhia. Jäimme yöksi Meenan luo Butwaliin – Meena oli aikoinaan töissä Butwalin projektissa, ja on Sadun ja Karin Nepalin ”tytär”. Meena opetti meitä tekemään rotia. Ei olisi uskonut, kuinka monia kikkoja siinäkin puuhassa on, kun homman nimi on kuitenkin tehdä lättysiä jauhoista ja vedestä. Minun roteistani ei meinannut tulla oikein pyöreitä, mutta osasin aika hyvin saada ne pullistumaan. Jee! Sitä taitoa tulee varmasti tarvitsemaan, kun Dhangadhissa ei edes myydä paurotia eli paahtoleipää. Pauroti on yhtä kuin jalkaleipä: taikina tehdään jaloilla vaivaamalla.

Kävimme Ilmarin kanssa toissailtana Mandala book pointissa Kathmandussa ostamassa paljon nepalin sanakirjoja ja oppikirjoja, ja paikan pitäjä myi meille lisäksi kaikki Länsi-Nepalia koskevat kirjansa. Niitä oli kaksi. Itä-Nepalista olisi ollut vaikka kuinka monta - kertonee sekin siitä, että puskassa ollaan. Toinen kirjoista kertoi Kamaiyoista, Länsi-Tarailla esiintyvästä maaorjuuden muodosta. Kamaiyat tosin vapautettiin velkavankeudestaan hallituksen päätöksellä vuonna 2000 (jo silloin, ajatella...), mutta koska heille ei annettu maata tai mitään muutakaan elinkeinomahdollisuutta, he ovat käytännössä joko jatkaneet isäntiensä maaorjina tai asuvat pakolaisleirimäisesti teiden varsilla järjestöjen avun tai satunnaisen palkkatyön varassa. Ihmettelinkin, kun viimeksi ajoimme kohti Dhangadhia, mitä ne siniset pressuslummit olivat.

Dhangadhissakin kamaiyoita riittää. Yhden tien (sen toisen niistä kahdesta) varressa on pieni leiri, jossa ei ole edes niitä pressuja, monilla ei myöskään vaatteita. Maailma on oikeudenmukainen ja maakysymys aina yhtä helppo ratkaista :(. Suomessakin tarvittiin vain Euroopan verisin sisällissota, että saatiin maan uusjako aikaan. Uudella hallituksella on paljon tekemistä tässäkin asiassa; kuten arvata saattaa, runsain mitoin Kamaiyoita on liittynyt maolaistaistelijoihin. Ruokaa ja unelmia.

29.11.2006

Olemme asettuneet taloksi Dhangadhiin. Tai siis saaneet yhden huoneen ja vessan asuttavaan kuntoon. Talo on suurensuuri ja superlikainen. Yksi imuri on jo luovuttanut urakan edessä, minulla on nyt Sadun imuri lainassa.

Minua on viime päivät ahdistanut didi-kysymys. Kotiapulainen pitäisi palkata, ja ihmiset pistävät minut tapaaman ehdokkaita. Mitä ihmettä minä tiedän nepalilaisista kotiapulaisista?? Kun en edes osaa heiltä kysyä mitään. En oikeastaan edes haluaisi didiä: turhauttavaa kun ei ole yhteistä kieltä ja nepalilainen siivoaminen ei kelpaa minulle (esim. samalla rätillä pestään vessat ja keittiöt), enkä minä sitä paitsi osaa käskyttää ketään. Mutta kyllä sellainen on palkattava, täällä kaikki likaantuu niin nopeasti, talo on niin valtava, ja alakerran vierastalokin pitää jonkun pitää kunnossa. Lisäksi siinä antaa jollekulle elinkeinon. Niille täällä on tarvetta.

Tähän mennessä meillä on kolme didi-ehdokasta. Kaksi on kamaiyoita, jotka nykyisissä siivoustöissään saavat 1500 rupiaa kuussa. Kolmannen on mies jättänyt hänen ollessaan raskaana, ja hän on yksinään kasvattanut poikansa. Haluaisin antaa heille kaikille töitä, mutta kotiin olisi niin kivaa saada joku, joka joko osaisi englantia (mahdoton vaatimus) tai olisi jo ollut jonkun länkkärin apulaisena (mahdoton vaatimmus Dhangadhissa). Että olisi helpompaa kommunikoida kaiken maailman kasvisten pesusta jodivedellä.

Reetta