3.3.2007 (lauantai)

Kylläpäs aika rientää! Ja kun asioita katsoo taaksepäin yhtään pidemmällä aikavälillä, tuntuu ettei ole mitään kerrottavaa. Tänään on kuitenkin Holi, ja naama on väreistä kirjavana, vaikka ei ole edes omalta pihalta poistunut. Jo kolme eri porukkaa on vain kävellyt portista sisään soittamaan tai laulamaan tai tanssimaan, ja tietysti laittamaan tikaa. Eniten sotkua tosin ovat saaneet aikaan erinäiset tutut, jotka ovat poikenneet leipomaan värijauhetta poskiin. Kyllä nyt on auspiciosnessia varastossa koko vuodeksi. Ulos emme ole uskaltaneet lähteä, vaikka täällä ei vaikuta ihan yhtä villiltä kuin Thaimaassa Songkranin aikaan. Olemme liian houkutteleva kohde.

Tharu-naiset tanssimassa pihallamme holin kunniaksi.

Herra Bohora Helvetaksesta tuli kylään.

Mutta tärkeimmät asiat ensin! Meillä on uusi perheenjäsen! Ihana pieni kapinen kirppukasa nimeltään Rosa! Itsepäinen ja pahatapainen, mutta nyt olemme tainneet löytää yhteisen kielen. Kieltäminen tai käskeminen kun ei juuri mene jakeluun, mutta juustonpaloilla palkitsemisen kyllä ymmärtää. Kummasti on alkanut istuminen ja käskiessä tuleminen sujua, kun niistä silloin tällöin saa palkaksi namin. Kun vielä jonain päivänä oppisi sisäsiistiksi ja lopettaisi haukkumisen – on aika kova vaatimaan. Asiaa vaikeuttaa se, että alakerrassa ei ihmisillä oikein ole samanlaista ideaa koiran kasvatuksesta kuin meillä. Täällä kun ei ole tapana kouluttaa, pahimmassa tapauksessa pelkäävät omia koiriaan. Joten kun me jätämme otuksen täysin huomiotta jos se möykkää, alakerrassa aina joku nöyrästi antaa keksiä.

Rosa ottaa aurinkoa.

Rosa löytyi pihalta jätekuopasta (joihin se edelleen valitettavasti tuntee suunnatatonta vetoa) viime tiistaina – se oli kai tunkenut pihalle portin pylvään ja portin välistä. Se oli ihan laiheliini, sillä oli kuumetta ja se kuhisi erilaisia loisia. Yhdet ällötykset olivat syöneet sen ihon ihan haavoille, ja kulkivat haavaumista sisään ja ulos. Veimme sen eläinlääkäriin, joka antoi pistoksen loisia vastaan ja määräsi loisshampoota, linimettiä haavoihin ja ravintolisää. Nyt ei turkissa enää kuhise silmillä havaittavasti, mutta iho on kyllä vielä kovasti kuiva ja kutiseva. Voiko koiran ihoa rasvata? Alan jo uskoa, että se selviää, on piristynyt niin huomattavasti ja löytänyt luonteensa. Alkuun sillä ei ollut lainkaan energiaa edes vastustaa hoitotoimenpiteitä. Sanoivat eläinlääkärillä, että jos se 3 kk:n kuluttua on vielä hengissä, tuokaa rokotettavaksi. Onneksi Heini ja Mikko olivat meillä kylässä, kun osaavat sekä hoitaa koiria että kommunikoida paikallisten kanssa.

Ja kun ei yhdessä koirassa ole tarpeeksi, torstaina mukaamme tarttui kadulta vielä paljon pienempi kuonolainen. Se oli ilmeisesti eksynyt emostaan, ja koetti seurata kaikkia ihmisiä. Saatuaan vähän positiivista palautetta se seurasi meitä (tai Heiniä, koiramagneettia) toimistolle asti. Eihän sitä sitten enää voinut takaisin kadulle työntää, joten Satu ja Kari adoptoivat sen. Nimeksi tuli Nani, mikä tarkoittaa kaunista pientä tyttöä. Sen eläinlääkäri julisti terveeksi poistettuaan yhden (hah!) punkin. Nani vaikuttaa kovasti paljon kiltimmiltä kuin meidän luupäämme, mutta ehkä niin pienestä ei vielä oikein tiedä. Ei se vielä edes osaa leikkiä. Ja Rosan pirulainen tietysti retuutta sitä kovakouraisesti, eikä anna sen olla lainkaan rauhassa.

Nani juhlii Holia.

Mitkä surusilmät!

Jossain vaiheessa pitäisi varmaan vielä madottaa tuo meidän nepalinkirputonkoiramme (sen rotu). Mikä tarjoaa mukavan aasinsillan seuraavaan aiheeseeni, eli matokuuriin. Suosittelen kaikille tehokkaana laihdutuskeinona. En ole ollut näin sutjakka sitten teinivuosien. Ilmeisesti sieltä kenttämatkalta masuuni jäi jotain tyyppejä. Jotka aiheuttivat alkuun usean viikon ajan oudon aamuripulin, mutta eivät juuri muuta vaivaa, joten ei tullut heti mentyä lääkäriin. Mutta sitten alkoi olla jatkuvasti nälkä vaikka söin ihan älyttömästi ja havaitsin laihtuneeni jotain 7-8 kiloa. Matolääke aiheutti vielä kymmenen päivän ripulin, mutta onneksi tyypeistä päästiin (ainakin vaivat loppuivat). Paikallistalaboratorion raportin mukaan näytteessäni näkyi suolinkaisen munia, mutta itse kyllä epäilen tuota madontunnistusta. Suolinkainen kun on erittäin yleinen loinen, eikä yleensä aiheuta kantajalleen mitään oireita. Mutta mato kuin mato ja hävisi hevoskuurilla.

Mikko ja Heini olivat tosiaan täällä vajaan viikon, lähtivät torstaina hetikohta Nanin löytymisen jälkeen. Täällä kaikki ymmärtävät hindiä, ja oli kivaa käydä ostamassa kurta-kankaita, kun oli tulkki mukana ;). Lisäksi kävimme Sukla Phantan luonnosuojelualueella, jossa näimme ainakin kaksi eläintä, ja pyöräreissulla Godavarissa, paikallisessa pyhiinvaelluskohteessa. Pyöräretki oli hirmu kiva. Risteilimme outoja pikku kärrypolkuja Dhangadhia ympäröivän maaseudun läpi. Loppumatka kävi urheilusta, sillä vaikka Godavari onkin kukkuloiden juurella, se juuri oli ihan riittävän korkealla. Paluu oli helpompaa, paitsi että siihen mennessä takapuolet olivat niin kipeinä ettei penkeillä kyennyt istumaan. Ja minun laihtuneet reisiparkani tekivät lakon.

Mikko ja Ilmari. Päivä oli onneksi vähän sumuinen.

Kylämaisemaa. Pusivehveleitä ja täkäläinen tapa säilöä heinää.

Heini ja Mikko Godavarin sillalla.

Kathmandussa emme ole enää käyneet. Tällä hetkellä vähän kaikki projektista ovat joko siellä tai kentällä, mutta me emme sitten lähteneet edes äänestämään (eduskuntavaalien äänestyspäivä olisi tässä hetikohta). Miina, jonka luona aina pysähdyimme Butwalissa Kathmandun reissuilla, palkattiin projektin vastaanottoon, ja on muutanut asumaan meidän kattohuoneeseemme. Katolla on myös sauna, jota käytettiin ahkerasti myös Heinin ja Mikon kanssa. Joten kannattaa tulla tänne niillä Finskin 380 Euron Delhin lennoilla! Ei oikeastaan edes huomaa, että on poistunut Suomesta! (Ruisleivän juuritaikina on parhaillaan valmistumassa keittiössä.) (Mutta oikeasti jos joku suunnittelee tänne tuloa, se Finskin tarjoushinta on voimassa ilmeisesti ensi lokakuun loppuun asti, kannattaa harkita. Lokakuu on täällä ihan parasta trekkausaikaa, ja jos jaksaa vaivautua hankkimaan Intian viisumin ja tulemaan Delhistä tänne bussilla, rahaa ei sitten kulukaan juuri sitä 400 euroa enempää.)

Projektin districteihin palkkaamia Water Resources Advisoreita on alkanut saapua, ja alakerran melutaso aamuisin on kasvanut eksponentiaalisesti. Lisäksi ovat pykänneet naapurikoulun pihalle uuden temppelin, jonka sulosoinnut herättävät aina neljän aikaan. Eli täällä väsyttää aina.

Tämä maa on edelleen / taas ihan sekaisin. Rauhanprosessi maolaisten ja puolueiden välillä sekä poliittinen prosessi hallituksen, eduskunnan ja perustuslain aikaansaamiseksi on edelleen elossa (yskii toki vähän), mutta viimeisen kuukauden ajan ongelma on ollut Tarain alue. Eli siis tämä etelän tasanko. Madhesit (Tarain ihmiset) ovat tyytymättömiä vähän kaikkeen (esim. eduskuntapaikkojen jakoon, suunniteltuun valtiomuotoon etc.) ja ovat alkaneet riehua. Meilläpäin on ollut rauhallista (tämän alueen alkuperäisväestö Tharut eivät ole intoutuneet touhuun, heillä on omat tavoitteensa), mutta jo Nepalgunjissa on rauhatonta ja maan itäosa on ihan sekaisin. Nyt muutamaan viikkoon ole kuollut mainittavia määriä ihmisiä, mutta mellakoita ja yhteenottoja on jatkuvasti. Suurlähetystö harkitsi jo meidän kutsumistamme Kathmanduun, mutta ei siinä oikein olisi mitään järkeä. Kathmandussa kun on epävakaata ja täällä täysin rauhallista. Ja täältä pääsee koska vain rajan yli Intiaan. On se vain. Luulisi, että ihmiset väsyisivät väkivaltaan. Mutta niinhän se nimenomaan ei tunnu olevan.

Ai niin, ja saatiin Uno-kortit! Heini ja Mikko olivat löytäneet Intiasta. Oi onnea!

4.3.2007

Hui, naapurin lehmä kuoli! Nyt tarvitaan heti paljon lisää tikaa.

Reetta